*

ToukoNiinimäki

Pahoinvoinnin vähättelyn on loputtava

Elämme nykyään Suomessa, jossa ihmisten pahoinvointia saa julkisesti, järjestelmällisesti ja suhteellisen kritiikittömästi väheksyä ja sivuuttaa. Tämän kehityssuunnan esiintuominen on mielestäni tärkeää, sillä näitä ulostuloja tuottavat julkisuudenhenkilöt ovat mielipidevaikuttajia, ja stigmatisoivat sekä vähättelevät kannanotot leviävät helposti ihmisten keskuudessa vaikuttaen laajempaan mielipideilmapiiriin. Muun muassa köyhyys, eriarvoistuminen ja syrjäytyminen ovat yhteiskunnallisia mekanismeja, ja niitä pitää kitkeä yhteiskunnallisin keinoin. Näitä kolmea usein vähätellään, painetaan villaisella ja syy-seuraussuhteet kaadetaan yhä useammin syrjäytyneiden ihmisten niskaan. Pohjaan tämän mielipidekirjoitukseni vuonna 2014 julkaistuun kannanottoon, Sanni Grahn-Laasosen “Tulevaisuus on uteliaiden”-aatepaperiin.

Pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla on pitkähköt perinteet, joihin kuuluu muun muassa universalismi (“kaikki vastuussa, kaikki hyötyvät”-mekanismi esim. verovarojen muodossa). Tämän hyvinvointivaltiomallin kiistaton vahvuus on ollut sen osallisuuteen kannustava luonne, jolloin kaikki yhteiskunnan jäsenet pyritään osallistamaan yhteisen valtion ja sen hyvinvoinnin rakentamiseen muun muassa niin sanotun yhteisvakuutuksen kautta, johon kuuluvat verovarat ja niistä jaettavat tulonsiirrot. Tätä universaalia yhteiskuntamallia ollaan tällä hetkellä romuttamassa brutaalilla tavalla Suomessa. Nyt elämme todellisuudessa, jossa kaikista huono-osaisimmilta ihmisiltä viedään ne pienetkin rippeet, jotka pitävät heitä edes jollain tapaa yhteiskunnan kelkassa mukana. Muun muassa työttömyysturva, eläketurva ja opintotuki ovat olleet leikkauslistojen kärkipäässä. Erilaisten tukimuotojen leikkaukset ja indeksikorotusten jäädytykset ovat johtaneet esimerkiksi siihen, että Euroopan neuvosto on ottanut Suomen tarkkailun alle liian alhaisesta sosiaaliturvan, minimitoimeentulon tasosta. Häpeän asua niin sanotussa köyhän version hyvinvointivaltiossa, josta ohi on aikoja sitten ajanut muun muassa Alankomaat, joka tarjoaa monessa suhteessa Suomea inhimillisemmät edellytykset perusturvaan (tästä voi lukea lisää mm. Niemelä et al. Eurooppalaiset elinolot, 2014).

Sanni Grahn-Laasonen, nykyinen opetus- ja kulttuuriministerimme, näyttää ihannoivan yhteiskuntarakennetta, jossa valtion rooli pienenee muun muassa hyvinvoinnin tuottamisen, ylläpitämisen ja sen lisäämisen osalta. Hän nostaa edellä viitatussa aatejulkaisussaan esiin sen, että “hyvässä yhteiskunnassa ihmisen tausta ei sulje pois mahdollisuuksia” ja että “hyvässä yhteiskunnassa omilla ansioilla ja omalla ahkeruudella voi tavoitella parempaa tulevaisuutta. Kun yhteiskunta ei rajoita, vaan luo edellytyksiä itsensä kehittämiselle, voi meistä tulla mitä vain.”. Tämä on tyypillistä oikeistoliberaalipolitiikan ajatuskulkua, jossa ajatellaan ihmisten lähtökohtaisesti olevan samalla lähtöviivalla elämän tuomia mahdollisuuksia ja haasteita ajatellen. Näin ei ole. Muun muassa sosiaaliset ja taloudelliset riskit periytyvät herkästi sukupolvelta toiselle. Tottakai optimaalisin tilanne olisi, jos kaikki ihmiset jotenkin maagisesti voisivat omilla meriiteillään nousta suosta ja olla kokoomuslaisten mieliksi oma-aloitteisen “ahkeria kansalaisia”, mutta todellisuus on hyvin päinvastainen niiden yksilöiden ja perheiden osalta, jotka ovat pudonneet hyvinvoinnin rattaista. Nämä ihmiset, maamme heikoimmassa asemassa olevat, tarvitsevat taloudellisia, henkisiä ja sosiaalisia tukitoimia osallistuakseen yhteiskuntaan.

Suurimmat tuloköyhyysriskit liittyvät Suomessa yksinasumiseen (mm. syrjäytyneet miehet), yksinhuoltajuuteen (usein naiset) sekä ikääntymiseen (usein naiset puolisoiden kuoltua). Nämä kohorttiryhmät ovat esimerkkejä niistä riskeistä, joita ihmiset elämänkaaren aikana kohtaavat. Kaikilla ihmisillä ei ole samoja taloudellisia, henkisiä tai sosiaalisia työkaluja selviytyä eri elämänvaiheiden riskitekijöistä, ja tämän takia tarvitsemme pohjoismaista laaja-alaista sosiaalipolitiikkaa. On tutkittu ja todettu, että mitä laajemmat ja helpommin saavutettavissa olevat hyvinvointipalvelut, sitä enemmän ne ennaltaehkäisevät pahempia elämäntilannekohtaisia kriisejä (mm. Niemelä et al. Eurooppalaiset elinolot, 2014). Elämän nurjaa puolta kokevat tarvitsevat matalan kynnyksen palveluita, sillä huono-osaisuuden ominaispiirteisiin kuuluu muun muassa aloitekyvyn heikkeneminen ja sitä kautta alkava syrjäytymisen kierre.

Grahn-Laasosen ja laajemmin oikeistopoliitikkojen hattarantäyteinen unelmakuva ahkerista kansalaisista toteutuu niiden ihmisten kohdalla, joilla on ollut muun muassa tukeva perhe, toimiva varhaiskasvatus ja kouluympäristö sekä edes yksi aikuinen elämässään, johon on voinut kasvatuksessa turvautua. Kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta edellä kuvattuun tukiverkostoon, senkin takia tarvitsemme muun muassa kattavaa sosiaali-, koulutus- ja työllisyyspolitiikkaa. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen on nykymuodossaan todettu hyödyttävän eniten keskituloisia perheitä kaikista huono-osaisimpien jäädessä siitä useammin paitsi (syinä muun muassa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ja päivähoidon maksullisuus). Helsingin kaupunki päätyi nostamaan sosiaali- ja terveyspalveluidensa asiakasmaksuja helmikuussa 2016 indeksikorotuksen verran. Nykyhallituksen päätöksen mukaan kyseisiä asiakasmaksuja oltaisiin halutessa voitu nostaa 27,5 prosentin erilliskorolla, jolla oltaisiin tavoiteltu “Helsingin osalta noin 10 miljoonaan maksukertymää”, näin ei onneksi käynyt. Asiakasmaksujen korottaminen nostaa vähävaraisimpien kynnystä hakea tukea ja apua, mikä lisää kustannuksia yhteiskunnan toisessa päässä haasteellisten elämänriskien toteutuessa ja pahentuessa. Korottamisen sijaan tulisi ottaa mallia esimerkiksi Helsingin terveysasemien maksuttomuudesta, jolloin eniten apua tarvitsevat löytävät helpommin palveluiden piiriin. Tälläkin aihealueella oikeistolainen palveluiden rajaaminen ja eriarvoistaminen asiakasmaksujen kautta koituu kalliiksi kehitykseksi.

Grahn-Laasonen toivoisi enemmän ihmisistä itsestään lähtevää välittämistä. – Kun katsot pientä, kävelemään opettelevaa nuhanenää, mitä mietit? Toivot ehkä, että hän saisi hyvän elämän, että hän kasvaisi vahvaksi, pärjäisi ja saisi tehdä niitä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi.”. Tämä lainaus nykyisen ministerimme aatepaperista summaa hyvin sen, minkälaisessa hyvinvoinnin keskittymässä jotkin valtaapitävät elävät. Hyvinvointi ei tapahdu automaattisesti itsestään, siihen täytyy resursoida yhteiskunnan varoja. Sekin on tutkittu ja todettu, että ihmiset usein sosialisoituvat, eli elävät samassa sosioekonomisessa asemassa olevien kanssa, mikä johtaa helposti hyväosaisten kerhoihin, jotka aina välillä kokevat oikeudekseen saarnata “yritteliäisyydestä ja ahkeruudesta sekä niiden puutteesta” kansalaisiin kohdistuen. Tämä on ongelmallista sen takia, että nyt nämä samat hyvinvointikeskittymät, valtaapitävät puolueet, yrittävät tällä hetkellä hajottaa ja hajaannuttaa sitä yhteiskunnan ja sosiaaliturvajärjestelmän perustaa, joka on ollut pohjana oikeudenmukaiselle, osallistavalle ja hyvinvointia edistävälle valtiolle. Sanni Grahn-Laasosen “nuhanenä-satujen” tilalle on pakko saada politiikkaa, joka pohjautuu ihmisten arkirealismiin, eli siihen elämään, joka tuntuu olevan täysin vierasta joillekin vallassa oleville tahoille. Muistakaa, että rahaa on aina käytettävissä. Se on vain kohdentamiskysymys, laitetaanko sitä Talvivaaraan, Guggenheimiin ja annetaan valua veroparatiiseihin, vai sijoitetaanko taloudelliset varat ihmisten hyvinvointiin muun muassa varhaiskasvatukseen ja koulutukseen panostamalla.

Kuntavaalit ovat edessä huhtikuussa 2017, olen silloin itse käytettävissä inhimillisemmän yhteiskuntapolitiikan puolesta Helsingin vaalipiirissä. Ihmisten hyvinvointiin pitää investoida taloudellisesti, henkisesti ja sosiaalisesti, muuhun meillä ei ole varaa. Huono-osaisuuden vähättelylle ja heikoimmassa asemassa olevien stigmatisoinnille pitää laittaa piste.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eikös sekin ole samassa veneessä olemista että jos porukka tuottaa entistä vähemmän niin myös kaikkien ostovoima tipahtaa? Siis myös niiden jotka elävät tulonsiirroilla?

Sitäpaitsi tämä lamahan on tehnyt vallan gutaa. Tuloerot ovat pienentyneet monta ginipistettä, vuotuiset julkiset menot ovat kasvaneet huikeat 20 miljardia ja pienituloisten absoluuttinen lukumäärä on pienentynyt viidelläkymmenellä tuhannella - vaikka väkiluku on kasvanut!

Vielä pari vuosikymmentä tätä ja ollaan todellisessa vihreässä paratiisissa jossa ei ole pienituloisuutta ja koko talous on julkista taloutta ;)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Sattuiko typo eli jäikö yksi sana välistä?
Oikea muoto kai olisi ollut "Vielä pari vuosikymmentä tätä ja ollaan todellisessa vihreässä paratiisissa jossa ei ole kuin pienituloisuutta ja koko talous on julkista taloutta ;)"

Toimituksen poiminnat