ToukoNiinimäki

Kolmen ääripään ehdokkaat ja Torvalds

Monet pitivät presidentinvaaleja 2018 tylsinä ja ennalta-arvattavina vaaleina. Ennalta-arvattavat ne ehkä olivatkin, mutta tietynlainen latteus mene suurimmilta osin vaalitenttien piikkiin, jotka toistivat ummehtuneita kaavoja muun muassa Naton ja muun militarismin osalta, minkä lisäksi aktiivimallin ruotiminen sai ehkä yllättävänkin paljon ruutuaikaa siihen nähden, ettei sisäpolitiikka varsinaisesti kuulu presidentin tontille – suurta yleisöä kiinnostava arvokysymys toki aktiivimallikin. Muutama valonpilkahdus koettiin, kun ruotsinkielisen Ylen keskustelussa nostettiin esiin feministinen ulkopolitiikka ja viimeisessä tentissä pandojen myötä ihmisoikeusasiat. Toimittajien tekemät haastot jäivät ryhmätenteissä vajaiksi ja esimerkiksi tiettyjä hiljaisesti hyväksyttyjä termejä olisi pitänyt käsitellä paljon tarkemmin. Näihin termeihin kuuluvat muun muassa ”tolkun ihmiset” ja ”rajat kiinni” -retoriikka. Hyvin nukutun yön jälkeen jakaisin presidentinvaalien ehdokkaat kolmeen alaryhmään:

”Tolokun immeiset”

”Tolkun ihminen” on kirjailija Jyri Paretskoin lanseeraama termi, jota Sauli Niinistö on alkanut käyttämään ja joka on sitä kautta vakiintunut salonkikelpoiseksi ilmaisuksi. Mikä sitten on tämä tolkkua täynnä oleva ihmisyksilö? Termi kuvastaa tietynlaista keskitien kulkijaa, joka kuvittelee omaavansa suhteellisen arvoliberaalin ajattelupohjan yleisellä tasolla, muttei välttämättä koskaan tuo sitä esiin julkisessa keskustelussa. Se on ääripäiden välissä oleva hiljainen enemmistö kansasta, joka mieluummin vaikenee kuin toimii. Tämä tolkun ihminen kuvaa valitettavan usein niitä tilanteita julkisissa tiloissa, kun eri vähemmistöjen edustajia vastaan saatetaan hyökätä verbaalisesti ilman että kukaan puuttuu asiaan. Tolkun ihminen on viimeiseen asti korrektisti käyttäytyvä piilodiplomaatti, joka ei osoita minkäänlaisia ääripäiden tunnetiloja, vaan on valmis toteuttamaan tolkun aatetta marttyyrimaisesti viimeiseen hengenvetoonsa asti. ”Tolkku” on normalisoitunut hyvin vääristyneellä tavalla. Siitä on tullut ihailtava asia, joka on antanut uuden nimen ”rationaaliselle” ajattelulle, jonka myötä ihminen voi pestä kätensä ja olla ottamatta kantaa yhtään mihinkään. Se on luonut orastavan kasvualustan hiljaiselle hyväksynnälle, joka pönkittää vastakkainasettelun, leimaamisen, vihan ja pelon politiikkaa sekä yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Niinistö ja Matti Vanhanen edustivat tolkun ääntä ottamatta sen suuremmin kantaa asioihin puolesta taikka vastaan. Molemmat ovat työkenttänsä konkareita ja erottuvat toki laajalla yleisosaamisellaan eri politiikan osa-alueilla, mutta näissä vaaleissa heidän retoriikkansa pyöri latteuden, varovaisuuden ja totaalisen mitäänsanomattomuuden ympärillä. Niinistön ei toki muuta tarvinnutkaan tehdä, sillä tylsyys ja vakaus olivat näiden presidentinvaalien luottohevosia. Hän sai ikään kuin seilata omassa turvallisessa kuplassaan ilman, että häntä olisi sen kummemmin haastettu median toimesta. Tässä lieneekin tolkku-ideologian poliittinen nerokkuus Niinistön osalta – mistä lähdet haastamaan ihmistä, joka ei lähtökohteisestikaan ota kantaa juuri mihinkään, vaan pysyttelee jatkuvasti harmaiden vyöhykkeiden rajapinnoilla?

”Rock, rauha ja rakkaus”

Toiseen ryhmään luokittelisin Haaviston, Haataisen ja Kyllösen. He puhuivat niin sanotuista punavihreistä teemoista, kuten ilmastonmuutoksesta, globaalista vastuusta, ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Sanoisin, että Haatainen ja Kyllönen esiintyivät erittäin hyvin edukseen juuri niillä osa-alueilla, joilla olisi ajatellut Haaviston varastavan valokeilan Niinistön kanssa kamppaillessaan. Erityisen hienona asiana pidän sitä, että tämä kolmikko reagoi ajoittain siihen vastakkain asettelevaan ja ihmisten turvattomuutta lisäävään puheeseen, jota Laura Huhtasaari vaalitenteissä systemaattisesti tuotti. Yhdenvertaisuuteen ja ilmastonmuutokseen on herätty laajalla rintamalla Suomessa, mistä käy Haavistoa, Haataista ja Kyllöstä kiittäminen näiden presidentinvaalien puitteissa. Rockin, rauhan ja rakkauden ero tolkun ihmiseen on siinä, että ensiksi mainittu uskaltaa seistä vahvasti arvoliberalismin takana ja tarttuu tilaisuuden tullen toimeen sen puolustamiseksi ja edistämiseksi, siinä missä ”tolkuttelija” hyssyttelee kuvitteellisen konsensuksen ylläpitämiseksi.

”Protektionistit”

Protektionismi kuvaa sisäänpäinkääntyneisyyttä, jolla pyritään vahvistamaan kansallistunnetta ja niin sanottuja ”perinteisiä arvoja”, joiden myötä flirttaillaan nationalismin kanssa. Protektionisti elää vastakkainasetteluista, jotka ovat bensaa potentiaalisten äänestäjien epävarmuuden kokemuksille. Huhtasaari edusti tätä äärilaitaa omilla löyhillä ”rajat kiinni” -heitoillaan, joita olisi tenttien juontajien toimesta pitänyt haastaa paljon aktiivisemmin (poikkeuksena lähinnä Ylen Kirsi Heikel Huhtasaaren yksilötentissä). Perussuomalaisten yleistä poliittista keskustelua seuraamalla on varsin vaikea löytää niitä rakentavia ja asioita edistäviä ehdotuksia, jotka eivät perustuisi pelon ja vihan lietsomiseen. Puolue on esiintynyt olevansa ”pienen ihmisen asialla”, mutta tämä pienuus näyttää lähinnä kuvastavan heidän poliittisen agendansa pienuutta, eli yksipuolisuutta ja ohkaisuutta. Huhtasaaren puheet vetoavat yhteiskunnallista osattomuutta kokeviin ja hänen retoriikkansa luo samalla turvattomuuden tunnetta esimerkiksi eri vähemmistöryhmien ihmisille. Hänen lisäksi todellinen teflonpoliitikko Paavo Väyrynen flirttailee nykyään protektionismin kanssa muun muassa EU- ja valuuttapuheillaan, mutta on Huhtasaarta paljon salonkikelpoisempi hahmo. Väyrynen on taitava välttelemään aiheita, jotka herättäisivät sen suurempaa poliittista kuohuntaa, mikä kuvastanee hyvin hänen keskustalaisia juuriaan. Väyrysessä yhdistyi näissä presidentinvaaleissa Matti Vanhasen harmaus, Laura Huhtasaaren protektionistinen vastakkainasettelu ja omaleimainen ”väyrysmäinen mukiinmenevyys”, josta löytyy tiettyjä yhtäläisyyksiä Timo Soinin kepeitä letkautuksia täynnä olevaan esiintymiseen.

Torvalds – ”väsynyt riikinkukko”?

Nils Torvaldsia on vaikea niputtaa mihinkään edellä mainittuun kategoriaan. Hän edusti EU-myönteisyyttä ja oli periaatteessa arvoliberaali oikeistoon päin kallella oleva vaihtoehto. Hän ei kuitenkaan päässyt valokeilaan missään asiapitoisessa keskustelussa, sillä nimenomaan Nato-teema nousi vaalitenttien kolutuimmaksi, ummehtuneimmaksi ja väsyneimmäksi aiheeksi. Torvalds jäi lähinnä mieleen riikinkukon lailla erottuvista sukkavalinnoistaan, väsyneestä ja kärttyisästä yleisilmeestään, luennoivasta puhetavastaan sekä Helsingin Kallion kirkossa laukomastaan ”setämäisestä” ja seksistisestä kommentistaan Kyllöseen kohdistuen – tuskin aivan sitä optimaalisinta julkisuutta, jota arvoliberaali ja monilta osin sliipattu RKP toivoisi.

Summa summarum

Vaikka presidentinvaalit 2018 olivat monen mielestä ”turhat, tylsät ja mitäänsanomattomat”, haluaisin lopuksi nostaa esiin kolme tärppiä, joihin kiinnittäisin huomiota vaaleja analysoitaessa.

1)      Viimeisimmän vuoden aikana Kokoomuksen (kärki)ehdokkaat ovat tehneet pesäeroa omaan emopuolueeseen valtakunnallisissa vaaleissa. Näin kävi Jan Vapaavuoren kampanjassa Helsingin kunnallisvaaleissa, jolloin Vapaavuoren koko vaali-ilme oli irrallaan muun Kokoomuksen vastaavasta. Presidentinvaaleihin Niinistö asettui ehdolle valitsijayhdistyksen kautta, välttäen mahdollisen leimautumisen oikeiston ehdokkaana. Onko tässä kyse yksittäistapauksista, Kokoomuksen tietoisesta valinnasta vai sisäisestä ristiriidasta? Miksi ei enää haluta tunnustaa poliittista väriä?

2)      Huhtasaaren äänimäärä oli isompi kuin Haataisen ja Kyllösen yhteensä. Ehkä odotettavissa ollut tulos sekin, mutta mitä tämä kertoo Suomen nykytilasta muun muassa eriarvoistumiseen, osattomuuteen ja vastakkainasetteluun liittyen? Kuinka turvallinen paikka Suomi on niille ihmisille, jotka eivät yksioikoisesti asetu niin sanotun valtaväestön ja ”kantasuomalaisuuden” lokeroon? Miten perussuomalaisen politiikan viesti vaikuttaa enenevässä määrin niihin ihmisiin, jotka kokevat vahvaa yhteiskunnallista ulkopuolisuutta ja etsivät syntipukkeja oman asemansa pönkittämiseksi?

3)      Miten niin sanotun tolkun ihmisen -retoriikka lähtee kehittymään? Onko kyseessä hetkellisesti keskusteluissa pyörivä termi vaiko sen vääristynyttä puolta hegemoniallisesti vahvistava nousukausi, jonka myötä kultaisen keskitien kulkeminen tarkoittaa yhä useammin kantaaotaamattomuutta? Miten tämä ”tolkku” vaikuttaa ihmisten arvomaailmaan ja sitä kautta laajemmin käyttäytymiseen kanssaihmisiä kohtaan?

Laura Huhtasaari totesi vaali-iltana, että ”perussuomalaisista on tulossa uusi normaali”. Tämä summaa hyvin koko vaalien lopputuloksen ja niiden jälkeisen kysymysmerkin – mistä on oikeasti tulossa uusi normaali Suomessa ja mitä se pitää sisällään kenellekin? Mikä on nyt se yleinen ja yhteinen arvopohja, josta tasavallan presidentti Sauli Niinistö Suomea seuraavat kuusi vuotta johtaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tolkun ihminen lienee se joka kykenee näkemään sekä hihhuleiden että rajat kiinni- porukan populististen iskulauseiden taakse. Ei, Afganistaniin palauttaminen on edelleen äärimmäisen turvallista vaikka hihhulit hokevat mitä. Ja ei, 30.000 pakolaista ei riitä tuhoamaan Suomea.

Juhani Vehmaskangas

Monia asioita tuosta vaalituloksesta voi päätellä.
Kannatatko Suomen liittymistä Natoon?
Vain RKP:n ehdokas oli Natoon liittymisen kannalla - ehdottomasti, ja sai 1,5%:n äänisaaliin.

Käyttäjän ToukoNiinimki kuva
Touko Niinimäki

En kannata Suomen liittymistä Natoon.

Jan-Gösta Grönholm

Torvaldsin kannatus ja Naton kannatus ovat kaksi täysin erillistä asiaa!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Me kaikki pelkäämme edelleen Venäjää. Jos Torvalds olisi saanut paljon ääniä, se tulkittaisiin Venäjällä sotakiihkoiluksi.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Rock, rauha, rakkaus ja feminismi olisivat käyneet Suomen ulkopolitiikan ohjenuoriksi vielä parikymmentä vuotta sitten. Eivät enää, kun naapurimaamme nykyhallinto noudattaa Stalinilta perittyä ulkopolitiikkaa, jossa pienempien naapureiden kimppuun hyökätään ja anastetaan näiltä maa-alueita, kun vain tilaisuus tulee.

Ei minulla ole mitään Haataista ja Kyllöstä vastaan, kannatan monia heidän arvojaan, mutta haluaisin olla kärpäsenä katossa, kun Kyllönen puhuisi Putinille rakkaudesta ja Haatainen feminismistä :)

Käyttäjän ToukoNiinimki kuva
Touko Niinimäki

Feminismi on mitä ajankohtaisin temaattinen aihe ulkopolitiikan(kin) saralla. Se vain pitäisi muotoilla harkitulla tavalla Putinin seurassa. Asioita saa yleensä edistettyä parhaalla mahdollisella tavalla kun osaa muotoilla oman agendansa siten, että se koskettaa niitä arvoja sekä intressejä, joita toisella osapuolella on.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Kivaa, että punavihreät ovat huolissaan turvattomuutta lisäävästä puheeseesta, mutta onko tullut mieleen, että ehkä pitäisi myös olla huolissaan turvattomuutta lisäävistä teoista?

Pitäisikö tehdä jotain, että tilanne Suomessa ei muutu yhtä pahaksi, kuin Ruotsissa?

http://mikkopaatero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24998...

https://yle.fi/uutiset/3-10044774

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/jarjest...

Käyttäjän ToukoNiinimki kuva
Touko Niinimäki

Turvallisuus pitää taata kaikille. Keino siihen ei kuitenkaan ole mustamaalaaminen, etäännyttäminen tai osattomuuden lisääminen, vaan päinvastoin avoimen, dialogia käyvän ja osallistavan yhteiskunnan edistäminen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mielenkiintoinen tuo huomio että kokoomus haluaa profiloitua yleiseksi epäpoliittiseksi populismiksi. Peronilaisuutta? Tai Atatürkiläisyyttä?

Jyrki Tikkakoski

Tässä tuli esiin hyvin miten politiikan analysointi on haastavaa. Nytkin voi sanoa, että sekaisin on mennyt puurot ja vellit sekä musta ja valkoinen.
Kun aikanaan Sauli otti ensimmäisen kerran tolkun ihmiset esiin, niin eipä se tolkun ihminen ole kovinkaan kaukana nyt vaaleissa esiintyneestä Huhtasaaresta.
Ja kun esiinnytään "järkevänä äänenä" niin silloin tuleekin jonkin näköinen ääripää esiin. Kuten nyt vaaleissa pahimmat tökkäykset tekivät Haavisto ja Haatainen kieltämällä keskustelun rajat kiinni aiheesta. Ruotsi oli heidän mielestä turvaton ja liikaa oli pakkastakin, joten olisi ollut epäinhimillistä pysäyttää isoin "tulva" Ruotsiin.

Kun Sauli aikanaan otti sen tolkun ihmisen esiin, niin silloin ei se tarkoittanut, että laittomia maassa olijoita hoidetaan paremmin kuin kotimaisia varattomia. Tolkun ihmiset myös tekivät eron juhlapaikanhakijan ja turvapaikanhakijan välillä.
Ja kun Huhtasaari (PerusSuomalaiset) otti alussa esiin "rajat kiinni" termin, niin se tarkoitti vain paperittomia, ts. taustansa tarjkoituksella salaavia turvapaikanhakijoita.
Nyt tuntuukin, että tolkun ihminen sanoo kaikille tervetuloa ja rajat kiinni tarkoittaa ettei turvapaikanhakijoita oteta lainkaan vastaan. Ja vain pahenevaan umpikujaan mennään.
Summa summarum.
- Sauli varmasti halusi itsenäisyytensä ja kenties leimaantumisen takia pysyä puolueesta erillään. Rahoituksesta ei varmasti ole ollut alunperin epäilystäkään. Huomioitava on myös, että Suomen kokoomus on menossa eri suuntaa kuin eurooppalaiset sisarpuolueet.
-Huhtasaaren äänimäärä oli loppujenlopuksi vain kohtuullinen. Voittona voidaan pitää vaalikoneiden tuloksia, joissa hän oli lähes kaikissa ykkönen. Ja ne kertovat tulevaisuutta ajatellen paljon enemmän kuin presidentin vaalit kolme vuotta politiikkona olleesta ehdokkaasta. Eriarvoisuudesta se äänestystulos ei kerro mitään, ei myöskään osattomuudesta (mitä se sitten onkaan) ja vastakkainasettelusta kertoikin Haataisen ja Haaviston asenne enemmän kuin Huhtasaaren vaaliteemat.
Huhtasaari ja PS ei ole koskaan kieltäytyneet keskustelusta, eriarvoisuutta he ovat torjuneet lukuunottamatta paperittomia ja muita sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä.

Nyt täytyy huomioida, että vain kuuntelemalla ja keskustelemalla voidaan politiikkaa tehdä ja se on ollut kokolailla tyrmättyä PS:n kohdalla. Lähtökohtaisesti pitäisi kaikille olla selvää, että laiton on laiton mutta hädänalaista autetaan. Mitään syytä ei ole PS politiikkaa pelätä muiden kuin laittomien maassa olijoiden, mitään pahempaa kuin nykyinen hallitus on tehnyt, ei ole missään vaiheessa LH tai PS tuonut esiin.
-Retoriikka tolkun ihmisestä tuntuu olevan menneen talven lumia. Nyt on vain vastakkain asetteluita mistä ei päästä eteenpäin, eikä oikeastaan taaksepäinkään. Päälinjoissa Suomen asioissa ei ole isoja eroja, mutta mitä pidemmälle mennään, niin sitä vaikeammaksi tilanne tulee.

Uskon, että vaalien jälkeen LH tarkoitti uudella normaalilla euroopassa kasvavaa patriotismia ja eu:n vallan kasvun vastustamista. Myös hallitsemattoman maahanmuuton (= paperittomat sekä kymmenet tuhannet kerralla) vastustamisen lisääntymistä. EU ja euro tulisi olla avoimen avoimen keskustelun ja arvioinnin kohteina.
Ja kaikessa niissä voi eu (=euroopan eliitti) katsoa peiliin, mutta kotimaahan se toivottavasti tarkoittaa keskustelun avaamista. Kansainvälisyys ja kansaivälinen kauppa olivatkin jo Huhtasaaren vaaliteemoja ja niiden säilyminen luonnollisesti kuuluu siihen normaaliin.

Olen kuullut PS:n esityksiä lähes aiheesta kuin aiheesta, mutta niistä vain vaietaan mediassa tyystin. Jos ei kuunnella, eikä keskustella, niin vaikea on oman väen kesken maailmaa parantaa. Surkuhupaisaa on ollut katsoa niitä esityksiä tyhjille saleille eduskunnassa. Aiheena on olleet niin työntekijät, pienyrittäjät kuin eläkeläiset ja opiskelijat, unohtamatta työttömiä. Eli koko maan hyvinvointi, unohtamatta maahanmuuttajia. Lähtökohtana on kuitenkin ollut, että omat ongelmat ensin kuntoon ja sitten muita auttamaan.
Mitään vihapolitiikkaa ei ole, sen hoitaa kokoomus

Toimituksen poiminnat